torstai 20. huhtikuuta 2017

Kuulumisia taas

Blogin puolella on ollut hiljaisempaa pitkän aikaa ja klubissa muutenkin. Vähän jotenkin motivaatio katosi kun koko keväänä ei ole ollut suuremmin tehtäviä tai mitään tekemistä ja IRL elämä on vaatinut myös paljon aikaa ja menoja on hirveästi. Välillä kuitenkin tehdään kaikenlaista, osaan en ehdi mukaan, mutta tässä taas silti vähän kuvakoostetta siitä mitä on tapahtunut viime kerran jälkeen


Ensinnäkin, viimeinkin pääsin lvl 20! Taas menee ikuisuus ennen seuraavaa leveliä :D


Aprillipäivänä on aina joku pila ja tänä vuonna se oli kyydissä lentelevä mini-raptor, joka huuteli kaikenlaista. Sen onneksi sai myös pois, mutta pidin sitä silti kyydissä. Se oli ihan hauska ja tapahtuu vain kerran niin siitä on otettava hyöty irti. Viime vuoden jättishireä vähän jäin kaipaamaan.



Heavy Dovejen kanssa pidettiin yhteistoimintaa, eka tunti maneesilla ja sitten vaellusta. Päätettiin ottaa aloitushepat mukaan, koska aprillipäivänä ne sai taas värilliseksi. Tosin koko aikaa muiden heppojen värit ei näkyneet, mutta loppumatkasta oli jo värikästä.







 Haflingerit saapuivat peliin mukaan, taisi olla toivotuin rotu koko pelissä. En niistä niin hirveästi välitä oikeassa elämässä, mutta pelin hulmuharja oli ihan söpö. Ja koska oli niin tylsää niin ostin yhden. Hepan kuvauksessa puhuttiin jotain kultaisesta väristä, joten nimesin pikkukaverin GoldFeatheriksi. Gold tuosta väristä ja Feather höyhenmäisen ilmavasta harjasta. Uusien heppojen takia järkättiin taas koulutuksia, tähän kuvaan päästiin Hildan ja Elisen kanssa koulutettaessa.


Odotettu tarinapeli jatkui viimein ja siitä olikin teasereita paljon. Tehtävät kestivät taas vain kaksi päivää, mikä oli vähän pettymys, mutta on tehtävissä paljon jännättävää silti. En sen tarkemmin kerro, etten spoilaa ketään, mutta joitain kuvia matkan varrella tässä.








Tehtävien jälkeen oli GoldFeatherin aika mennä champpiin kun sopivasti oli moorissa yksi. Ja se meni hienosti!



Sellaista taas tällä kertaa, yritän vähän nyt aktivoitua enemmän pelissä, toivottavasti se onnistuu!

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Vaellus Metal Dodojen kanssa

Aikaisemmin viikolla oli vaellus Metal Dodojen kanssa, mutta mulla netti meni sitten mäsäksi kesken kaiken niin se jäi omalta osaltani kesken, mutta tässä edes ne kuvat mitä ehdin ottaa silloin.








keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Laskiaisvaellus

Eilen oli laskiaistiistai ja pidettiin global vaellus sen kunniaksi, myös Angry Racerit liittyivät joukkoon ja oli siellä seassa Heavy Dovejakin, molempien klubien kanssa on viime aikoina touhuiltu usein kaikkea yhdessä. :)





sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kuvakooste

Tuonne on taas kerääntynyt kuvia, joita ei ole omaan postaukseensa laitettu, mutta tein niistä koosteen.


Mustangini RubySpark sai ekan palkintonsa kun oltiin kolmansia kisoissa. Mustangit ovat osoittautuneet loistaviksi kisahevosiksi mitä olen youtubesta seurannut ja nyt todistin sen itsekin omallani.



Heti perään toisessa kisassa sitten oltiinkin ekoja! Huippuhevonen! Siitä voitosta on videokin Foxien tubessa.



Eilen oli kestävyyskisa/suunnistus ja järjestäjinä taas Heavy Doves. Pareittain piti kiertää rata ja löytää kaikki rastit ja nopein saa palkinnon. Elise vastasi meillä kyllä reitin suunnittelusta täysin, roikuin vain parhaani mukaan mukana.



Me sijoituttiin kakkoseksi. :) Oli kyllä kiva ja erilainen tapahtuma, ehkä Foxeillekin tulee omansa joskus vielä.


EDIT// Kisan tulokset vielä virallisesti Heavy Doveseilta, laitan tähän vain joukkueet, joissa oli Foxeja mukana







tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivävaellus

Foxit kutsuttiin Angry Racersien kanssa ystävänpäivävaellukselle, jossa oli vaaleanpunainen teema. Tässä vähän kuvia sieltä ja niiden myötä oikein hyvää ystävänpäivää kaikille. <3